Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsityöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kirsikka 2

Tein jo keväällä tälläisia kesä vervisoita Kirsikkaheijastimesta. Itselläni tällainen koristaa niin takin rintamusta kuin reppuakin.


Syksy se tekee tuloaan, eilen illalla oli outo ilma, sinertäviä salamia mutta ei sateen häivää saati jyrähdyksiä.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

2009 osa4

Syksyn kuvia vuodelta 2009 löytyi edelleen, nyt mennään syys-joulukuussa.

 Ensimmäiset askartelumessut Lontoossa, muistelen että olin aivan sekaisin tavaran ja iloisten ihmisten määrästä. Ostoksia tuli tehtyä hurjasti.




 Lontoon helmikaupat olivat  jo ennestään tuttuja, joten niistä tuli hillitymmät hankinnat tällä kertaa. Ja nuo lehdet niitä tulee aina hankittua. Muistan että eräältäkin reissulta tarttui matkaan 4,5kg pelkästään lehtiä!




Tällaisiin olen pakannut korutarvikkeita, mainio löytö clahs ohlsonilta. Näitä taidetaan myydä edelleen?


Ensimmäinen reissu Helmiharakkaan.
 

Kummitytölle joulukalenterin valmistus.
 




maanantai 29. lokakuuta 2012

2009 osa2

Ja vanhojen kuvien päivitys jatkuu, nyt ollaan menossa touko-kesä-heinäkuu 2009:





Ensin kortteja, meidän lähi piirissä on paljon juhlia loppu keväästä niin kuin kesälläkin.




Koruja ja niille lahjapakkauksia, näistä taisi olla suurin osa erään ison projektin karonkka lahjoja.








Koru hurahdus on näköjään ollut pahimmillaan...

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

2009 osa1

 Päätin kuitenkin siirtää vanhan blogini, jonnekin bittimaailmaan hukkuneita kuvia tänne. Kuten moni meistä myös minä, sain karvaasti kokea vuodatuksen "oikosulun" ja kuvat hävisivät hyvin pitkältä ajalta. Itse olin ensin sitä mieltä että en ala moiseen päivitys rumpaan mutta tuli niin nostalginen olo kun löysin koneelta vanhoja kuvia, joten päätin ainakin yrittää.

 Tästä kaikki alkoi, esittelin ensimmäisen ompelukoneeni, jonka olin saanut joskus lapsena joululahjaksi. Taustalla näkyy vanhan kotini kesken eräinen keittiö.

Ja tässä 2009 huhtikuun tuotoksia:









Tämä pussukka on minulla edelleen joka päiväisessä käytössä.

Hassua vaikka tuosta ei ole kuin muutama vuosi aikaa niin pelkästään kamerat ovat kehittyneet niin että kuvan laatu tuolloin on ollut huomattavasti heikompi.

Pääsiäinen, se taisi olla kun vanha opiskelun kaverini oli käymässä ja yllytti minut aloittamaan tämän jo nyt vuosia kestäneen harrastuksen.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hauska tapahtuma Kaapelilla


"Eksyin" eilen tällaiseen tapahtumaan kaapelille. Paikalla oli kaiken maailman wärkkääjiä aina ompelukone musiikista, tee se itse tussi robooteista lentäviin kameroihin ja kehräämiseen asti. Tapahtuma oli melko pieni mutta käymisen arvoinen. Käynti herätti muistoja ja ideoita.


Itse innostuin eniten tästä neule grafitin tekemisestä, tuli vanhat opiskelu ajat mieleen.
Helsingin nuorisoasiankeskuksen -Happi toimipisteellä yleisö sai itse osallistua neuleen tekemiseen neulokoneella, jonka jälkeen sillä päällystettiin isoja styroks kirjaimia. Loppujen lopuksi sanaksi muodostuu ART. 
Samaa wärkkäily-taide muotoa on näkynyt mm. Ruttoouiston puissa.



Myös puiston penkki oli saanut värikkään neuleen päällensä.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sadonkorjuujuhlat

Meillä oli ilo viettää syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina kästyöläisten sadonkorjuujuhlaa Jollaksessa. Sää suosi, viimeinen helle päivä tälle syksylle.
Tapahtuma oli hieman tupperware henkinen eli meitä käsityöläisiä oli esittelemässä tuotteitamme ja paikalle oli kutsuttu joukko ystäviä ja tuttavia ostoksille ja nauttimaan pöydän antimista.


Tässä muutama tuotokseni, vahoista kankaista 50 l. tyylisiä essuja ja värikkäitä kaulakoruja.